#16 •
T E L I N E K A T A J A
R A K E N T A M I N E N
Akatemiatalon sisällä on nähty ja tehty historiaa jo melkein
200 vuotta. Rakennus on saanut nimensä Suomen ensimmäi-
seltä yliopistolta, Turun Akatemialta, jonka käyttöön se vi-
hittiin vuonna 1817. Nyt Akatemiatalo uudistetaan kattavan
sisäremontin ja vesikaton uusimisen myötä nykyvaatimukset
täyttäväksi toimistorakennukseksi.
– Remontti valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2017, ja
Akatemiatalossa vuokralaisena oleva Turun hovioikeus pääsee
palaamaan toimitiloihinsa. Haluamme tarjota asiakkaallemme
terveelliset ja turvalliset työolosuhteet. Suomen 100-vuotis-
juhlavuonna saamme arvokkaan rakennuksen jälleen entistä
nykyaikaisempana käyttöön. Silloin on juhlan aika, Hietamäki
sanoo.
Suojelukohteen ylle kattoon koskematta
Ulkopuolelta rapattu Akatemiatalo kätkee sisäänsä puura-
kenteen, jonne ei saa päästä kosteutta. Seinätelineet ank-
kuroitiinkin muun muassa ikkunoiden kautta, rakennusta
vahingoittamatta. Myös kattoremonttia suojanneet telineet
kohosivat Akatemiatalon ylle kattoon koskematta. – Teline-
katajan sääsuojat ovat erittäin tärkeä, rakennusta turvaava
elementti, Hietamäki korostaa.
– Katto ylitettiin pisimmillään 20 metriä pitkillä ristik-
kokannattajilla, jotka kiinnitettiin rakennuksen ulkopuolelle
ja sisäpihoille pystytettyihin telineisiin, kertoo Telinekatajan
työpäällikkö
ISMO IHAMÄKI
.
Kookkaiden ristikkokannattajien kokoaminen paikoilleen
vaatii taitoa. Palkit nostettiin ylös 80 metrin korkeuteen yl-
tävän nosturin avulla. – Onneksi rakennuksen ympärillä, Turun
historiallisessa keskustassa ja Turun Tuomiokirkon naapuris-
sa on hyvin tilaa, kertoo Ihamäki.
Juhlakuntoon joustavalla yhteistyöllä
Telinekatajan innovatiivisen ratkaisun ansiosta myös katol-
la on työskentelytilaa – säässä kuin säässä. Akatemiatalon
katosta on kerrallaan suojattuna 1/3. Seinätelineitä on pai-
koillaan kahdet, jotta sääsuoja voidaan siirtää seuraavaan
osioon kattourakoitsijan työn tahdissa. Rakennusta kiertävil-
tä telineiltä pystytään tekemään kätevästi myös räystäs- ja
rännityöt.
– Yhteistyö on sujunut hyvin sekä Telinekatajan työnte-
kijöiden että työnjohdon kanssa. On tärkeää, että heillä on
joustavuutta ja taitoa elää tilanteen mukana. Aikatauluja kun
ei koskaan voida täysin lyödä lukkoon etukäteen, kehuu A-
insinöörien työnjohtaja
JUHA VIHINIEMI
, jolle Telinekataja on
tuttu kumppani aikaisemmiltakin työmailta.
– Telinekatajan työnjälki on laadukasta. Juuri sellaista,
mitä on sovittu.
AKATEMIATALON YLLÄ NOUSTAAN
TELINEOSAAMISEN HUIPULLE
Turkulainen arvorakennus, pian 200-vuotias Akatemiatalo saneerataan vanhaa kunnioittaen.
Oman haasteensa projektille asetti tarve toimivalle sääsuojalle, joka ei saa hipaistakaan kookkaan
rakennuksen kattoa. – Telinekataja tarjosi meille vesikaton uusimiseen innovatiivisen ratkaisun,
kertoo Akatemiatalon omistavan Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö
TARJA HIETAMÄKI
.
NOUSE VIDEON AVULLA
AKATEMIATALON
KATTOREMONTIN
YLÄPUOLELLE
R A K E N T A M I N E N