Telinekatajan vuosijulkaisu 2016 - page 20

#20 •
T E L I N E K A T A J A
Neste valmistaa Kilpilahden teollisuusalueella korkealaatuisia
liikenteen polttoaineita, kuten uusiutuvista raaka-aineista
valmistettua dieseliä.
– Tuotantolinjat ovat kytköksissä toisiinsa muun muassa
turvasoihtujärjestelmän kautta, joten meidän piti ajaa koko
tuotanto alas huolto- ja kunnossapitotöiden sekä projektitöi-
den ajaksi. Tiesimme projektin vaativuuden, ja käynnistimme
huoltoseisokin valmistelun jo vuonna 2012, sanoo Nesteen
kunnossapitopäällikkö
SIMO NIKKI
.
Tuhansia telineitä muutamassa viikossa
Telinekataja oli aloittanut huoltoseisokkiin tarvittavien te-
lineiden rakentamisen tuotantolinjoille 1, 2 ja 4 jo vuoden
2014 puolella. Erityistä huolellisuutta vaatinut tuotannon ja
yksiköiden alasajo alkoi huhtikuussa 2015.
T E O L L I S U U S
NESTEEN JALOSTAMON
HUOLTOSEISOKKIIN TELINEITÄ 24/7
Maailman suurin uusiutuvan dieselin tuottaja Neste käynnisti Porvoon jalostamolla keväällä 2015
historiallisen laajan huoltoseisokin. Tuotantolinjojen noin 5000 kiinteää mekaanista laitetta huollettiin
tuhansien erikoisosaajien voimin. Telinekataja varmisti 24/7, että vaativat työt voitiin suorittaa telineiltä
tehokkaasti ja turvallisesti.
1...,10,11,12,13,14,15,16,17,18,19 21,22,23,24,25,26,27,28
Powered by FlippingBook