Vuosijulkaisu 2015 - page 5

Koja teki mittavia ilmastointiurakoita.
Kojan valmistamaa
tavaraa ei enää toimitettu pelkästään putkiliikkeiden asen-
nettavaksi, vaan Koja toimi suoraan yhteistyössä rakennus-
liikkeiden kanssa. Vuonna 1964 Tampereen uudessa Haka-
metsän jäähallissa ilmastoitiin 260 000 kuutiometrin tilat.
Urakoinnin osuus oli 1960-luvun alussa jopa 85 % Kojan
liikevaihdosta. Hatanpään tehdasta laajennettiin ja sinne
rakennettiin varasto- ja konttoritiloja.
Urakoinnin lomassa kehitettiin kaksi uutta huipputuotetta
ilmastointiin: ensimmäinen huippuimuri FSL ja ilmastoin-
tikone HLC valmistuivat vuonna 1964. Lisäksi Koja valmisti
pienempiä oheistuotteita kuten ulkosäleikköjä, pieniä pu-
haltimia ja pattereita. Tuotekehitys oli pitkälti myyntimies-
ten varassa – he kertoivat tuotannolle mitä asiakkaat tar-
vitsivat.
Kun ensimmäinen ihminen astui kuuhun
vuonna 1969, val-
mistui nykyinen Tampereen teollisuushalli. Vuotta aiemmin
Koja oli ostanut tontin Lentokentänkadulta Rantaperkiöstä
tehdastuotannon laajentamiseksi ja Pekka Aalto seurasi
Väinö Aaltoa toimitusjohtajaksi. Tehdaslaajennusten lisäksi
toimintaa tehostettiin keskittämällä vetovastuuta tietyille
henkilöille, kuten
Kauko Toivoselle
, joka palkattiin Kojaan
Suomen Puhallintehtaalta. Toivonen työskenteli Kojalla elä-
keikäänsä asti.
Kojan toiminta kasvaa voimakkaasti
Väinö Aallon jälkeen
toimitusjohtajaksi vuonna
1968 tuli hänen poikansa
Pekka Aalto. Tässä toimessa
hän oli vuoteen 1988 saakka.
Vuonna 1986 Pekka sai
teollisuusneuvoksen
arvonimen.
Matti Aalto suunnitteli FSL-huippuimurin,
josta tuli 1970-luvulla markkinajohtaja.
HLZ-sarjan ilmastointikoje oli
HLC-ilmastointikojeen seuraaja.
Työnjohtajanakin työskennellyt Kalevi Myllymäki
tasapainottaa siipipyöriä tasapainotuskoneella.
1960- LUKU
Suomen talous elpyi, kun sotakorvaukset oli maksettu ja raaka-aineiden
säännöstely loppui. Rakentaminen oli edelleen vilkasta ja yhteiskunta
eli suuren muutoksen aikaa. Suomi vaurastui ja kaupungistui ja samalla
tuotanto automatisoitui. Koja oli mukana suomalaisen teollisuus- ja
insinööriosaamisen kehityksessä.
Pölynkokoaja RFE esillä messuilla 1950-luvulla.
Tämän tuotteen idea syntyi Väinö Aallon
työskennellessä Aaltosen kenkätehtaalla rakennus-
päällikkönä. Tehtaalle tarvittiin ”jotakin kojetta”
nahkapölyn poistamiseen ilmasta ja Aalto
suunnitteli sellaisen.
1950-luvun lopulla Kojan liikevaihto oli jo
lähellä 30 miljoonaa markkaa. Kojan matka
ilmastointialan suunnannäyttäjäksi oli
alkanut. Kuvassa on lämminilmakoje.
40
-LUKU
50
-LUKU
60
-LUKU
70
-LUKU
80
-LUKU
1,2,3,4 6,7,8,9,10,11,12
Powered by FlippingBook